Älykkyyden osa-alueilla yhteys ihmisen persoonallisuuteen

Älykkyyden yhteyttä yksilöiden persoonallisuuden piirteisiin on tutkittu ja pohdittu, mutta selkeää yhteyttä ei ole tähän saakka löydetty. Murdock ym. (2013) ovat ottaneet tarkastelun kohteeksi älykkyyteen kuuluvia kognitiivisen päätöksenteon (executive functioning, EF) osa-alueita ja verranneet niitä ihmisten persoonallisuuden piirteisiin. Kognitiiviset toiminnot tarkoittavat tiedollisia toimintoja, kuten kieltä, muistia ja älykkyyttä. EF taas tarkoittaa niitä kognitiivisia toimintoja, jotka liittyvät tavoitteiden saavuttamiseen sekä tunteiden ja ajatusten säätelyyn.

Murdock kollegoineen tutki ihmisen toimeenpanevia toimintoja, tarkemmin sanottuna niiden kognitiivista joustavuutta (kyky siirtää tarkkaavuutta eri tehtävien välillä, esimerkiksi tehtävissä, joissa täytyy huomioida useita yhtä aikaa tapahtuvia asioita), toiminnan estämistä (kyky estää eri yllykkeiden mukaan toimimista, esimerkiksi jos haluat saattaa jonkin tehtävän loppuun, vaikka tekisi mieli seikkailla sosiaalisessa mediassa) ja tarkkailua (kyky tarkkailla ja päivittää työmuistissa olevaa tietoa). Näitä toimintoja arvioitiin tutkimuksessa neuropsykologisilla mittareilla ja verrattiin persoonallisuuden piirteisiin. Persoonallisuutta arvioitiin itsearviointikyselyllä, joka mittasi niin sanotun viiden suuren persoonallisuuspiirteen mukaisesti henkilöiden persoonallisuutta. Näitä ovat tasapainoisuus, ekstraversiivisuus, tunnollisuus, avoimuus uusille asioille ja sovinnollisuus.

Tutkimuksen mukaan korkeampi kyky tarkkailla ympäristöä oli yhteydessä suurempaan tasapainoisuuteen ja korkeampaan avoimuuteen uusille kokemuksille. Avoimuus oli myös positiivisessa yhteydessä korkeampaan kognitiiviseen joustavuuteen. Tasapainoisuus persoonallisuuden piirteenä tarkoittaa kykyä pysyä rauhallisena eri tilanteissa ja säädellä tunnetilojaan. Avoimuus uusille kokemuksille tarkoittaa sitä, että henkilö on kiinnostunut esimerkiksi taiteesta tai tieteestä ja halukas kokeilemaan uusia asioita. Murdock kollegoineen toteavat, että persoonallisuuden piirteistä tasapainoisuudella ja avoimuudella uusille asioille on perustavanlaatuinen yhteys ihmisiin tiedollisiin kykyihin ja toimintoihin. Tätä he pitävät osoituksena siitä, että ihmisen persoonallisuuden pohjana ovat neuropsykologiset ilmiöt eivätkä ne muotoudu pelkästään kasvatuksen ja ympäristön tuloksena.

 

Kyle W. Murdock, Kate B. Oddi, and David J. Bridgett (2013):Cognitive Correlates of Personality. Links Between Executive Functioning and the Big Five Personality Traits. Journal of Individual Differences 2013; Vol. 34(2):97–104

1 thought on “Älykkyyden osa-alueilla yhteys ihmisen persoonallisuuteen

  1. EF suomennetaan useimmiten toiminnanohjauksen taidoiksi. Niissä voi olla ongelmia, vaikka älykkyystaso olisi korkea, esim aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriössä (ADHD). Toiminnan ohjauksen ongelmat heikentävät toimintakykyä ja siten usein myös elämänlaatua.

Kommentointi on suljettu.