Sukupuoliset stereotypiat älykkyydestä syntyvät varhain ja vaikuttavat lasten kiinnostuksen kohteisiin

Yhdysvalloissa tehty tutkimus osoittaa, että lapset omaksuvat käsityksen älykkyydestä miesten ominaisuutena jo varhain. Tämä stereotypia vaikuttaa siihen mistä lapset kiinnostuvat ja voi kaventaa heidän uravalintojaan.

Nuorten naisten ja miesten uratoiveiden on todettu muotoutuvan sukupuolten stereotypioiden mukaan. Esimerkiksi se, että miesten oletetaan olevan parempia matematiikassa kuin naisten, heikentää naisten suoriutumista sen osalta ja horjuttaa heidän kiinnostusta matemaattisille aloille. Yleisesti oletetaan, että korkeampaa kognitiivista kyvykkyyttä (älykkyyttä, lahjakkuutta, neroutta jne.) on enemmän miehillä kuin naisilla. Tätä ”älykkyys = miehet”-stereotypiaa käytetään usein selityksenä sukupuolieroille monissa arvostetuissa ammateissa. Mitä aikaisemmin sukupuolittunut stereotypia omaksutaan, sitä enemmän se vaikuttaa lasten tuleviin tavoitteisiin. Psykologian alan tutkijat Bian ym. tutkivat Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kuinka varhain tämä tapahtuu.

Tutkimus toteutettiin neljässä osassa 5-, 6- ja 7-vuotiailla lapsilla. Ensimmäisessä tutkimusosassa arvioitiin ”älykkyys = miehet”-stereotypian kehittymisen ajoittumista kolmella tehtävällä, joilla mitattiin kuinka usein lapset yhdistivät älykkyyden omaan sukupuoleensa. Ensimmäisessä tehtävässä kerrottiin tarina henkilöstä, joka on ”tosi fiksu” antamatta minkäänlaista viitettä sukupuolesta ja pyydettiin arvaamaan kuka ennestään tuntemattomista 2 miehestä ja 2 naisesta oli kyseessä. Toisessa tehtävässä näytettiin useita kuvia kahdesta aikuisesta ja pyydettiin arvaamaan kumpi heistä on ”tosi fiksu”. Pareja oli sekä samaa että eri sukupuolta. Kolmannessa tehtävässä lapsia pyydettiin yhdistämään esineitä tai ominaisuuksia naisten ja miesten kuviin. Vertailun vuoksi lapsia pyydettiin myös kertomaan ajatuksistaan ovatko naiset vai miehet ”tosi mukavia”, koska nämä kaksi piirrettä liittyvät eritavoin sukupuolisiin stereotypioihin. Ensimmäinen tutkimusosio osoitti, että lasten käsitys älykkyydestä muuttuu nopeasti viiden ja seitsemän ikävuoden välillä. 5-vuotiaat tytöt ja pojat yhdistivät älykkyyden omaan sukupuoleensa samalla tavoin, mutta 6- ja 7-vuotiaat tytöt yhdistivät älykkyyden omaan sukupuoleensa merkittävästi vähemmän kuin saman ikäiset pojat. ”Älykkyys = miehet”-stereotypia näyttäisi tulevan omaksutuksi jo 6-vuotiaana ja stereotypia, että naiset ovat mukavia, noudattaa samaa kehityspolkua.

Tutkimuksen toinen osa toteutettiin samalla tavoin kuin ensimmäinen, mutta esimerkkeinä käytettiin sekä aikuisia että lapsia. Tämäkin tutkimus osoitti, että 5-vuotiaiden keskuudessa ei ole merkittävää eroa oman sukupuolen mieltämisessä älykkääksi, mutta 6-vuotiaista alkaen ero on merkittävä. Tutkimus ei osoittanut eroa siinä, ovatko tutkimuksen esimerkkihenkilöt aikuisia vai lapsia, vaan tulokset olivat yhdenmukaiset ensimmäisen osion kanssa. Selitykseksi muutokselle nuorempien (5-vuotiaiden) ja vanhempien (6- ja 7-vuotiaiden) tyttöjen välillä esitettiin käsityksen älykkyydestä liittyvän käsitykseen koulumenestyksestä. Tätä tutkittiin samoilla kysymyksillä ja todettiin, että nuorempien ja vanhempien tyttöjen käsityksissä koulumenestyksestä ei ole samanlaista muutosta. Itse asiassa vanhemmat tytöt valitsivat oman sukupuolen useammin kuin pojat.

Tutkimuksen kolmannessa osassa tutkittiin vaikuttavatko lasten sukupuolittuneet käsitykset älykkyydestä heidän kiinnostuksen kohteisiinsa. 6- ja 7-vuotiaille tytöille ja pojille esiteltiin kaksi uutta peliä, joista toisen sanottiin olevan ”lapsille, jotka ovat tosi fiksuja” ja toisen ”lapsille, jotka yrittävät tosi kovasti”. Tytöt olivat poikia vähemmän kiinnostuneita pelistä, joka oli tarkoitettu tosi fiksuille, mutta yhtä kiinnostuneita pelistä, joka oli tarkoitettu tosi yritteliäille. Tuloksia verrattiin ensimmäisen osan tuloksiin ja voitiin todeta, että kolmas tutkimusosa osoitti kahden ensimmäisen tutkimusosan tavoin tyttöjen käsityksen oman sukupuolensa älykkyydestä olevan alempi kuin poikien. Stereotyyppiset käsitykset vaikuttavat välillisesti siihen yhteyteen, joka lasten sukupuolella on heidän kiinnostukseensa fiksuille tarkoitettuun peliin. Voitiin todeta, että lasten käsitykset siitä kuka on älykäs vaikuttavat heidän valintoihinsa. Tutkimuksen neljäs osa toteutettiin kuten kolmas, mutta siinä vertailtiin 5- ja 6-vuotiaiden tyttöjen ja poikien kiinnostusta uusiin peleihin, joiden kerrottiin olevan tosi fiksuille lapsille. 5-vuotiaiden osalta ei ollut havaittavissa eroa sukupuolten välillä, mutta 6-vuotiaiden tyttöjen kiinnostus oli poikia alempi kuten tutkimuksen kolmannessa osassa.

Kaikkien neljän tutkimusosan tuloksille esitettiin kaksi vaihtoehtoista selitystä. Ensiksi esitettiin, että ero voisi johtua siitä että pojat aloittavat koulun myöhemmin ja siten heidän käsityksensä älykkyydestä saattaisi syntyä myöhemmin kuin tytöillä. Tutkimukseen osallistuneiden tyttöjen ja poikien koulun aloittamisiässä ei kuitenkaan ollut merkittävää eroa. Eroa koulun jo aloittaneiden ja vielä aloittamattomien lasten käsityksissä oman sukupuolensa älykkyydestä ei havaittu poikien osalta, mutta tyttöjen käsityksissä kyllä. Toiseksi selitykseksi esitettiin, että kolmannessa ja neljännessä osassa havaittu 6- ja 7-vuotiaiden tyttöjen alempi kiinnostus älykkyyttä vaativiin peleihin voisi olla selitettävissä vaatimattomuudella, koska naisilla vaatimattomuuden normit ovat vahvempia kuin miehillä. Tutkimukseen osallistuneiden tyttöjen ja poikien ikäiset lapset kuitenkin tunnetusti kerskailevat omilla kyvyillään. Lisäksi poikien ja tyttöjen kiinnostus älykkyyttä vaativiin peleihin jakautui tutkimuksessa heidän älykkyys-käsityksensä mukaisesti, joten voitiin todeta, että taustamekanismina toimii vaatimattomuuden sijasta sukupuolittuneet käsitykset.

Kaikkiaan neljälle sadalle lapselle tehty tutkimus osoitti, että lapset omaksuvat jo 6-vuotiaana ”älykkyys = miehet”-stereotypian, joka vaikuttaa heidän kiinnostuksen kohteisiinsa ja siten saattaa kaventaa myöhempiä uravalintoja.

Bian L., Leslie S.-J. & Cimpian A. 2017. Gender stereotypes about intellectual ability emerge early and influence children’s interests. Science 355 (6323), 389-391. DOI: 10.1126/science.aah6524

Miten oppimismotivaatio voisi säilyä läpi elämän?

Vieralijakirjoitus: Kirsi Tirri

Ekaluokkalainen aloittaa yleensä koulun innokkaana oppimaan uusia asioita. Hän myös uskoo omaan oppimiskykyynsä. Muutaman vuoden kuluttua oppimisinto voi vähentyä ja pieni koululainen on muodostanut käsityksiä siitä missä asioissa hän on hyvä tai huono. Nämä uskomukset saattavat vaikuttaa siihen etteivät tytöt valitse pitkää matikkaa jatkossa tai pojat jättävät ranskan pois kieliopinnoistaan. Oppilaille on kehittynyt käsityksiä omista kyvyistään, lahjakkuudestaan tai sen puuttumisesta. Stanfordin yliopiston professorin Carol Dweckin mukaan tällaiset stereotyyppiset käsitykset edustavat muuttumatonta ajattelutapaa, joka estää oppilaita kehittymästä täyteen potentiaaliinsa. Dweck peräänkuuluttaa kasvun ajattelutapaa oppimisen motivointiin. Kasvun ajattelutavalla tarkoitetaan ajattelua, jossa uskotaan ihmisen kykyyn oppia uutta ja kehittää älykkyyttään ja lahjakkuuttaan (Dweck, 2000). Tämän ajattelutavan mukaan ihminen voi myös kehittää ominaisuuksiaan ja oppia erehdyksistään.
 
Empiiriset tutkimustulokset kasvun ajattelutavan suhteesta koulumenestykseen ovat osoittaneet, että oppilaat, joilla oli tämänkaltaista ajattelua suhteessa oppimiseen, suoriutuivat paremmin koulutehtävistään, haastavista muutostilanteissa ja he myös suorittivat vaikeat koulukurssit loppuun asti (Blackwell, Trzesniewski, & Dweck, 2007). Samansuuntaisia tuloksia saatiin suomailaisilla 9-19 vuotiailla oppilailla tehdyssä tutkimuksessa, jossa kasvun ajattelutavan löydettiin olevan yhteydessä parempaan menestymiseen matematiikassa (Kuusisto, Laine, & Tirri, 2017). Kasvun ajattelutavan on myös huomattu vähentävän nuorten aggressioita ja stressiä (Yeager, Trzesniewski, Tirri, Nokelainen, & Dweck, 2011). Tutkimustulokset tukevat myös sitä, että kasvun ajattelutavan opettaminen oppilaille ja sen aktiivinen tukeminen lisäävät oppilaiden opiskelumotivaatioita ja koulumenestystä (Zhang, Kuusisto, & Tirri, 2017). Kasvun ajattelutavan on havaittu vähentävän köyhyyden (Claro, Paunesku, & Dweck, 2016) ja negatiivisten stereotypioiden (Aronson, Fried, & Good, 2002) vaikutuksia oppimistuloksiin.
 
Ajattelutapojen merkitystä tavoitteiden asettamiseen ja oppimiseen on selvitetty myös aivotutkimuksen keinoin (kts. Tirri & Kujala 2016). Tulokset osoittavat, että kasvun ajattelutapa ja muuttumaton ajattelutapa johtavat erilaisiin tapoihin käsitellä suorituksen kannalta keskeistä informaatiota. Muuttumatonta ajattelutapaa edustavat opiskelijat halusivat näyttää älykkäiltä todellisen oppimisen sijaan ja olivat sen vuoksi erityisen herkkiä negatiiviselle palautteelle. Esimerkiksi virheen sattuessa heidän oppimisprosessinsa keskeytyi, mikä näkyi aivojen aktivaatiotason laskuna. Sen sijaan kasvun ajattelutapaa edustaville oppilaille oli tyypillistä suuntautua tehtäviin, jotka tarjosivat heille todellisia haasteita ja he olivat valmiita työskentelemään tavoitteidensa eteen. Tämä näkyi aivojen tasolla siten, että virheen yhteydessä neuraaliset toiminnot aktivoituivat entisestään opiskelijoiden pyrkiessä korjaamaan toimintaansa. Tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että kasvun ajattelutapaa edustavat henkilöt onnistuvat virheiden tekemisen jälkeen uusissa tehtävissä useammin kuin muuttumatonta ajattelutapaa edustavat henkilöt. Aivotutkimukset havainnollistavat, mitä tapahtuu yksilön aivoissa neuraalisella tasolla, ja miten kasvun ajattelutapa auttaa yksilöä toipumaan ja palautumaan virheiden ja epäonnistumisten jälkeen.
 
Kun tutkittiin suomalaisen koulun oppilaiden ajattelutapoja suhteessa älykkyyteen ja lahjakkuuteen, havaittiin, että älykkyyttä pidettiin yleisesti ottaen muuttuvampana kuin lahjakkuutta (Kuusisto, Laine, & Tirri, 2017). Älykkyyden osalta oppilaat näyttivät edustavan pääasiassa kasvun ajattelutapaa. Sen sijaan lahjakkuutta pidettiin enemmän synnynnäisenä ominaisuutena, jota ei voi muuttaa. Lahjakkuus-käsityksiä koskevassa tutkimuksessa huomattiin ero opettajien ja huoltajien näkemysten välillä (Kuusisto & Tirri, 2013). Opettajat pitivät lahjakkuutta kehittyvämpänä kuin huoltajat. Lisäksi muuttumaton ajattelutapa korostui ennen kaikkea niiden huoltajien parissa, joiden lapset kävivät koulua matalan sosioekonomisen statuksen alueella (Kuusisto & Tirri, 2013). Kiinnostava tulos on myös se, että alakoulun opettajien omissa lahjakkuutta kuvailevissa määritelmissä kasvun ajattelutapaa ilmeni vain muutamalla opettajalla (Laine, Kuusisto & Tirri, 2016).
 
Oppimistulosten aleneminen lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä on huolestuttanut kasvattajia ja opettajia meillä Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Yksi mahdollinen selitys voisi olla se, että kouluissa ei kohdata riittävästi haasteita, jotka veisivät oppilaat pois omalta mukavuusalueelta. Varsinkin lahjakkaiden oppilaiden kohdalla alisuoriutuminen ja motivaation lasku ovat todellisia vaaroja koulussa. Yksi väärä stereotypia koskien lahjakkaita oppilaita onkin se, ettei heidän tarvitsisi yrittää tai harjoitella oppimisensa eteen. Kasvun ajattelutapaa soveltaen asia on aivan päinvastoin: mitä lahjakkaampi oppilas, sitä enemmän tulisi olla mahdollisuuksia harjoitella! Tällä blogikirjoituksella kutsun kaikki meidät elinikäiseen oppimiseen. Haastetaan itsemme, kollegamme ja oppilaamme harjoittamaan aivojamme ja opiskelemaan uusia asioita, sellaisiakin joita emme uskoisi oppivamme!
 
Kirsi Tirri, Kasvatustieteen professori, tutkimusjohtaja, Helsingin yliopiston tutkijakollegium
 
Lähteet

Aronson, J., Fried, C.B., & Good, C. (2002). https://doi.org/10.1006/jesp.2001.1491
Blackwell, L.S., Trzesniewski, K.H., & Dweck, C.S. (2007). https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2007.00995.x
Claro, S., Paunesku, D., & Dweck, C. S. (2016). https://doi.org/10.1073/pnas.1608207113
Dweck, C.S. (2000). Self-theories. Their role in motivation, personality, and development. New York, London: Psychology Press, Taylor & Francis Group.
Kuusisto, E., Laine, S., & Tirri, K. (2017). https://doi.org/10.1155/2017/4162957
Kuusisto, E., & Tirri, K. (2013). http://hdl.handle.net/10138/41989
Laine, S., Kuusisto, E., & Tirri, K. (2016). https://doi.org/10.1177/0162353216640936
Tirri, K., & Kujala, T. (2016). https://doi.org/10.4236/psych.2016.79125
Yeager, D., Trzesniewski, K., Tirri, K., Nokelainen, P., & Dweck, C. (2011). https://doi.org/10.1111/cdev.12003
Zhang, J., Kuusisto, E., & Tirri, K. (2017). https://doi.org/10.4236/psych.2017.89089

Kasvaako älykkyys sukupolvien myötä?

Vierailijakirjoitus: Marja-Leena Haavisto

Olemmeko älykkäämpiä kuin 1900-luvun alkupuolen ihmiset? Ja ovatko lapsemme keskimäärin vieläkin älykkäämpiä kuin me? Jos näin on, millä kehitystä voisi selittää?

Ensimmäinen tutkimuksessa raportoitu havainto älykkyystason paranemisesta sukupolvesta toiseen on julkaistu 1948. Tuolloin Yhdysvaltain armeijan lukutaitoisille tarkoitetussa älykkyystestissä tulokset olivat parantuneet selvästi ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana testattujen välillä. Myöhemmin 1970-luvulla tunnettu älykkyystutkija ja testien kehittäjä Robert Thorndike julkaisi havaintoja, joiden mukaan erityisesti esikouluikäisten keskimääräinen älykkyysosamäärä oli noussut 1930- ja 1970-lukujen välissä kymmenellä pisteellä, arvosta 100 arvoon 110. Testejä kehittäville psykologeille ilmiö oli jo tuttu, mutta se nimettiin Flynn-efektiksi moraali- ja politiikan filosofi James Flynnin julkaistessa 1980-luvulla analyysit älykkyystestien muutoksista Yhdysvalloissa ja 13 muussa maassa. Flynn havaitsi yleisimmin käytettyjen älykkyystestien tuloksissa tapahtuneen selkeää nousua, varsinkin alle 20-vuotiailla. Suurimmat muutokset tulivat esiin ei-kielellisissä testeissä.

Testitulosten paranemisella tarkoitetaan tarkemmin sitä, että jos nykyisin käytössä olevalla testillä testatut henkilöt tekevät noin vuoden päästä saman testin vanhemman version, he saavat todennäköisesti paremman tuloksen vanhalla testillä kuin uudella. Vanhemmasta testistä paremman tuloksen saaminen selittyy sillä, että tuloksen laskemiseen ja vertaamiseen käytetty väestöä edustava normiaineisto on kerätty yleensä vanhemman sukupolven väestöstä kuin mitä testattava edustaa.

Flynnin 1980-luvun julkaisujen jälkeen ilmiötä on tutkittu paljon ja tutkimusasetelmat sekä tutkimusten laatu vaihtelevat suuresti. Osassa tutkimuksista vertaillaan muun muassa eri maiden älykkyystason kasvua hyvin eri ikäisillä ja otoksiin sisältyvien ihmisten lukumäärät vaihtelevat paljon, eikä näitä tekijöitä ole huomioitu analyyseissä tai tulosten tulkinnassa. Tutkimuksissa on saatettu myös vertailla erilaisten testien tuloksia keskenään, jolloin tietyn testin muutokset tai testityyppi sinällään saattavat vaikuttaa havaittuun älykkyystason muutokseen. Yleisesti vaikuttaa siltä, että älykkyystesteistä keskimäärin saadut pistemäärät ovat nousseet voimakkaimmin 1960-luvulle saakka, mutta nousu on hidastunut jatkuvasti erityisesti 1970-luvun puolesta välistä saakka. Flynnin keräämien tutkimusten perusteella hän oletti, että älykkyystaso nousee noin 3 älykkyysosamääräpistettä vuosikymmenessä. Nykyisten tutkimusten perusteella useista eri tutkimuksista laskettu keskimääräinen älykkyysosamäärän nousu on ollut vähäisempää kuin Flynnin alkuperäinen arvio, noin <1 pisteestä 2 pisteeseen vuosikymmenessä. Useissa länsimaissa, kuten Norjassa ja Tanskassa, älykkyystestien pistemäärien on havaittu laskeneen 2000- luvulla.

Kiinnostava kysymys onkin, mistä älykkyysosamääräpisteiden nousu tai lasku johtuu? Tutkijoiden ilmeisin selitys on yhteiskunnan muutokset. Muun muassa työelämässä ja koulussa vaatimukset ovat muuttuneet käden taidoista ja konkreettisesta ajattelusta abstraktin ajattelun ja päättelyn korostamiseen, mikä on nostanut aikaisemmin keskimääräistä pistemäärää. Lapsen kehityksen kannalta jo esikouluissa on huomattavasti virikkeellisempää ja oppimiseen tähtäävää toimintaa kuin aikaisemmin oli vastaavan ikäisille lapsille. Tiedonkäsittelystä on tullut myös intensiivisempää ja jatkuvaa teknologian kehityksen myötä. Aikaisempien vuosikymmenten ravitsemuksen muutoksilla voi olla vaikutusta aivojen kehitykseen ja vaikutukset saattavatkin näkyä Flynn-efektin heikkenemisenä ja loppumisena. Myös perimän muutoksilla voi olla vaikutuksia Flynn-efektiin, mutta suoraa näyttöä tästä ei ole. Testejä on muokattu ja kehitetty aikojen kuluessa, eivätkä ne välttämättä ole keskenään vertailukelpoisia. Tutkijoita askarruttaakin, mittaavatko uudet testit enää samaa asiaa kuin vanhat. Merkittävät muutokset testeissä saattavat vaikuttaa niistä saataviin tuloksiin. Lopullista tai yksiselitteistä vastausta älykkyystestien pistemäärien muutoksiin vuosikymmenten aikana ei siis ole vielä löydetty.

Marja-Leena Haavisto, Suomen Mensa ry:n testaustoimintaa valvova psykologi