Vierailijakirjoitus: Jonathan Rasmus

Yliopistouudistus on tänä vuonna ollut reilusti esillä medioissa ja alkukesästä keskustelu pyöri valintakriteereiden ympärillä. Pääsykoe ja ylioppilastutkinto ovat tällä hetkellä yleisimmät valintakriteerit ja keskustelu keskittyi näiden kahden mittausmenetelmän ympärille. Uudistuksen alla onkin mainio aika pysähtyä miettimään ovatko nämä vakiintuneet käytännöt ne järkevimmät, vai olisiko olemassa sekä yliopistolle että opiskelijoille parempia vaihtoehtoja?

Päätin pro-gradussani tutkia, jos ylioppilastutkinto ja sisäänpääsykoe tosiaan ennustavat opintomenestystä yliopistosta. Ennustamisella tarkoitan tässä yhteydessä, jos aiemman testituloksen perusteella voi päätellä henkilön suoriutumista jossain toisessa tehtävässä. Halusin myös tutkia, mikäli joku toinen Suomessa vähemmän käytetty menetelmä ennustaisi opintomenestystä näitä perinteisiä menetelmiä paremmin. Valitsin testin joka mittaa joustavaa älykkyyttä, mikä tunnetaan paremmin englannin termillä fluid intelligence. Tämä viittaa kykyyn ratkoa uusia ongelmia tuntemattomissa tilanteissa. Kansainvälisissä tutkimuksissa joustavan älykkyyden on todettu korreloivan opintomenestyksen kanssa.

Toteutin tutkimuksen Åbo Akademillä, ja tutkimukseen osallistui 100 opiskelijaa. Osa tutkielman tuloksista oli odotettua ja osaa voisi kutsua yllättäviksi. Opiskelijat jotka olivat saaneet parempia arvosanoja ylioppilaskokeesta, saivat keskimäärin myös parempia arvosanoja yliopistossa kuin he, joilla oli huonommat tulokset ylioppilaskokeesta. Tämä tuntuukin loogiselta, mutta hieman yllättävää oli, etteivät sisäänpääsykokeet ennustaneet opintomenestystä.

Se, miksi ylioppilaskoe ennustaa yliopisto-opintojen arvosanoja paremmin kuin sisäänpääsykoe, menee spekulaation puolelle. Ylioppilaskokeeseen opiskellaan pitkällä aikajänteellä ja informaatiota on niin paljon, että se on sisäistettävä ja ymmärrettävä, kun taas useimmissa sisäänpääsykokeissa informaatiota on suhteessa vähemmän, kokeet vaativat lyhytkestoista muistamista ja pikemminkin tiedon ulkoa muistamista kuin tiedon ymmärrystä. Toki tähän löytyy poikkeuksia, ja poikkeukset voivat olla toinen selittävä tekijä. Kaikilla on vaikeusasteeltaan samanlaiset ylioppilaskokeet, kun taas sisäänpääsykokeiden vaikeusasteet poikkeavat toisistaan eri aineiden välillä.

Joustavan älykkyyden testituloksen perusteella pystyimme ennustamaan opintomenestystä paremmin kuin sisäänpääsykokeen perusteella, mutta tämä suhde oli sen verran heikko, ettei sillä ole käytännön merkitystä. Monen kansainvälisen tutkimuksen perusteella tämä vähäinen ennustamisarvo oli jokseenkin yllättävää, ja tulokseen voi olla monta vaikuttavaa tekijää.

Ensinnäkin käytimme vähemmän tutkittua matriisi testiä. Toinen syy, jonka alan tutkijat tuntevat hyvin on “restriction of range”. Testituloksen variaatio yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa on vähäisempää kuin koko populaation variaatio, sillä opiskelijat ovat valittu tiettyjen suoritusten (ylioppilaskirjoitus, sisäänpääsykoe ym.) perusteella jo ennen tutkimukseen osallistumista. Tällöin katsomme rajoittunutta kuvaa joustavan älykkyyden ja opintomenestyksen yhteydestä, jolloin kokonaiskuva jää näkemättä.

Tämän tutkielman perusteella voi kuitenkin todeta, että ylioppilaskokeen arvosanoja voisi painottaa nykyistäkin enemmän valintakriteerinä yliopistoihin. Vaikkei sisäänpääsykokeet ennustaneet opintomenestystä tässä tutkimuksessa, kokeen merkitystä ei voi kieltää kokonaan. Sisäänpääsykokeissa on valtavasti eroja eri yliopistoissa ja eri aloilla, joista tietyt kokeet voivat toimia paremmin kuin toiset.

Entisenä opiskelijana minun on todettava, että yliopistolla on paljon muitakin yhteiskunnallisia tehtäviä kuin kouluttaa opiskelijoita jotka saavat hyviä arvosanoja, ja opiskelijalle itselleen opintomenestys voi tarkoittaa jotain ihan muuta kuin korkeita arvosanoja.

Jonathan Rasmus, psykologi

Kirjoittaja sai vuonna 2015 Suomen Mensa ry:n apurahan opinnäytetyöstään ”Predicting study performance for one academic year at university – A comparison of the predictive validity of the Finnish matriculation examination, entrance exam and fluid intelligence”.

Älykkyyden kehittymisestä on olemassa kaksi yleistä uskomusta: ensimmäisessä uskomuksessa älykkyys nähdään kehittyvänä ja muokkautuvana ominaisuutena, kun taas toiset uskovat älykkyyden olevan pysyvä ominaisuus, johon ei voi suuresti vaikuttaa. Riitta Rautiainen, Hannu Räty ja Kati Kasanen Itä­-Suomen yliopistosta selvittivät Nordic Psychology –lehdessä julkaistussa artikkelissaan suomalaisten vanhempien älykkyysuskomuksia.

Aiemmat tutkimustulokset osoittavat, että jos lapsi uskoo älykkyyden olevan kehittyvä ominaisuus, hän hakeutuu enemmän opettavaisiin tilanteisiin ja hyväksyy epäonnistumisia osana oppimisprosessia. Älykkyyttä pysyvänä ominaisuutena pitävät lapset haluavat puolestaan osoittaa osaamistaan hyvillä arvosanoilla, välttää virheitä ja he voivat kokea avuttomuutta epäonnistuessaan.

Vanhempien mielipiteet muokkaavat vahvasti lasten mielipiteitä ja käytöstä. Älykkyyden muokkautuvuuteen uskovat vanhemmat kannustavat lapsiaan harjoittelemaan ja pitävät yritystä ja erehdystä hyvänä oppimistilanteena. Jos vanhemmat pitävät älykkyyttä pysyvänä ominaisuutena, painottavat he enemmän hyvää suoriutumista ja arvostavat sen näkymistä esimerkiksi arvosanojen kautta. Tutkijat halusivatkin selvittää vanhempien mielipiteitä älykkyyden pysyvyydestä ja niiden muodostumista.

Kyselytutkimukseen osallistui 97 vanhempaa. Tutkimuksessa arvioitiin ensin käytetyn kyselylomakkeen luotettavuutta. Sen jälkeen selvitettiin, vaikuttaako vanhemman koulutus tai sukupuoli heidän älykkyyskäsitykseensä. Lisäksi arvioitiin lapsen koulumenestyksen, sukupuolen ja luokka-­asteen vaikutusta asiaan. Koulumenestys mitattiin opettajan arviolla matematiikan ja äidinkielen osaamisesta ja tutkimukseen osallistui sekä kolmas­- että kuudesluokkalaisten vanhempia.

Tulosten mukaan suomalaiset vanhemmat uskovat älykkyyden olevan enemmän muokkautuva kuin pysyvä ominaisuus. Vanhempien koulutus tai sukupuoli eivät vaikuttaneet heidän käsityksiinsä lasten älykkyyden kehittymisestä. Sen sijaan lasten koulumenestys vaikutti vanhempien käsitykseen: paremmin menestyvien lasten vanhemmat uskoivat useammin älykkyyden olevan pysyvä ominaisuus ja huonommin menestyvien lasten vanhemmat kallistuivat kehittyvän ominaisuuden puolelle. Käsitykset olivat vahvemmat kuudesluokkalaisten vanhemmilla verrattuna kolmosluokkalaisten vanhempiin. Tästä voidaan päätellä, että vanhempien käsitys älykkyydestä muokkautuu pikkuhiljaa lasten koulumenestyksen kehittymisen myötä.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvin menestyvien lasten vanhemmat pitävät menestystä lapsen pysyvistä ominaisuuksista johtuvana, kun taas huonommin menestyvien lasten vanhemmat uskovat muuttuvien tekijöiden, kuten huonon motivaation, vaikuttavan suoriutumiseen. Tämä on linjassa nyt löydettyjen tulosten kanssa.

Is children’s intelligence malleable? Parental perspectives on implicit theories of intelligence. Riitta Rautiainen, Hannu Räty, Kati Kasanen. (2016) Nordic Psychology. DOI: 10.1080/19012276.2016.1149093