Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden näkemyksiä lahjakkuudesta

Matti Grönlundin Helsingin yliopistossa tekemä kasvatustieteen pro gradu -tutkielma tarkastelee käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden näkemyksiä lahjakkuudesta, lahjakkaista oppilaista ja lahjakkaiden oppilaiden opetuksen eriyttämisen menetelmistä. Tutkimuksen taustalla on perusteena myös Perusopetuslain vaatimus opetuksen järjestämisestä oppilaan edellytysten mukaan siten, että se edistää oppilaan kehitystä. Lahjakkaiden oppilaiden opetuksen eriyttämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, joka lähetettiin pro gradu -ryhmien ohjaajille opiskelijoille välitettäväksi sekä jaettiin Helsingin yliopiston opiskelijoille luokanopettajien, aineenopettajien ja lastentarhanopettajien Facebook-ryhmissä. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista naisia oli 17 ja miehiä 7, vastaajia oli kaikista ikäryhmistä. Kyselylomakkeen vastauksia analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Kyselyn ensimmäinen osa koski lahjakkuutta, toinen osa eriyttämistä ja kolmas lahjakkaiden opetusta.

Ensimmäisenä kartoitettiin vastaajien ajatuksia lahjakkuudesta, siitä miten lahjakkuus ymmärretään ja määritellään. Lahjakkuus ymmärrettiin hyvin laajasti ja rinnastettiin usein älykkyyden kanssa. Lähes kaikki vastaajat määrittelivät lahjakkuuden piirteeksi tai ominaisuudeksi, joka tekee ihmisestä erityisen, esimerkiksi jokin kyky tai osaaminen. Myös hyvät edellytykset osata tai oppia jotakin määriteltiin lahjakkuudeksi. Lahjakkuutta ei kuitenkaan pidetty täysin synnynnäisenä tai periytyvänä. Useissa määritelmissä tuli esiin, että lahjakkuutta verrataan johonkin tasoon kuten ikäryhmään ja on siten sidoksissa myös yhteiskunnan arvoihin. Synnynnäisten ominaisuuksien ja kasvuympäristön vaikutuksen lisäksi koettiin tarvittavan sisäistä motivaatiota ja harjoittelua.

Tutkimuksen taustalla oli ajatus siitä, että lahjakkaan oppilaan tunnistaminen on hankalaa. Vastaajat toivat esiin, että lahjakkaan oppilaan tunnistaminen riippuu siitä miten opettaja ymmärtää ja määrittää lahjakkuuden. Vastauksissa tuotiin esiin myös se, että lahjakkuus ei aina ilmene kouluympäristössä, jossa akateeminen osaaminen painottuu ja vähemmälle jäävät luovuus, sosiaaliset taidot ja leikkiminen. Vastaajat pitivät lahjakasta oppilasta helppona ja vähän huomiota vaativana, koska hän on yritteliäs, suoriutuu tehtävistä hyvin ja osaa paljon. Lahjakkuus on tunnistettavissa joissain oppiaineissa helpommin kuin toisissa, mutta myös oppiaineiden ulkopuolisissa asioissa kuten puhumisessa tai esiintymisessä. Lahjakkaan oppilaan määritteleminen on vaikeaa, koska älykäs oppilas, joka suoriutuu hyvin koulussa voi yhtälailla olla älyllisesti lahjakas tai hänellä ei ole erityistä lahjakkuutta ollenkaan. Opettajan on kuitenkin pyrittävä näkemään lahjakkuus ja tukemaan sitä.

Eriyttämisestä vastaajat olivat yksimielisiä siitä, että eriyttävä opetus lähtee oppilaan omasta taito- ja kehitystasosta. Peruskoulussa eriyttävän opetuksen tulisi huomioida sekä heikot että lahjakkaat oppilaat ja jokaisella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet oppia vaikka kaikkien ei tarvitse oppia kaikkea mitä on tarjolla. Vastaajat kokivat, että toiminnan ja tekemisen laatua ei saisi korvata määrää lisäämällä vaan pitäisi tähdätä opiskelumotivaation ylläpitämiseen. Keskeisintä on ajattelutaitojen kehittyminen.

Lahjakkaiden oppilaiden eriyttäviksi opetusmenetelmiksi nousivat ongelmanratkaisutehtävät, eriyttävät tuntitehtävät, lisätehtävät, oppimisen syventäminen, apuopettajana toimiminen ja projektityöt. Teoriasta poiketen vastaajat eivät kannattaneet juurikaan opetuksen nopeuttamista tai ryhmittelyä. Vastaajat kannattivat kuitenkin omaan tahtiin etenemistä ja vuosiluokkiin sitomatonta opetusta, jotka ovat kuitenkin hyvin lähellä opetuksen nopeuttamisen käsitettä. Vastaajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että lahjakkaiden opetus tulisi järjestää yhteisen lähikoulu- ja inkluusioperiaatteen mukaisesti eikä siirtää tavallisen luokan ulkopuolelle.

Grönlundin mukaan lahjakkuuden määrittäminen ja tunnistaminen ei aina ole tarpeellista, koska tärkeintä on keskittyä siihen miten maksimoidaan yksilöstä lähtevä potentiaali. Tasa-arvoisen ja yhtäläisen peruskoulun ei tarvitse tarkoittaa tasapäistävyyttä.

Suomen Mensa ry on myöntänyt tälle pro gradu -tutkielmalle apurahan vuonna 2016.

Lähde:
Grönlund, M. I. 2017. ”Tuntuu hankalalta puhua siitä, että joku on lahjakas.” Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden näkemyksiä lahjakkuudesta. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201701231090

Pystyykö toisen kasvoista päättelemään tämän älykkyyden?

Kasvonpiirteistä tehtävillä päätelmillä henkilön älykkyydestä voi olla monenlaisia vaikutuksia arkisissa tilanteissa. Ihmiset tekevät päätelmiä kohtaamiensa ihmisten älykkyydestä usein välittömästi tämän kohdatessaan. Näin syntyvä ennakkoasenne voi olla vaikuttamassa vaikkapa siihen, miten oppilasta arvioidaan opinnoissa tai minkälainen henkilö valitaan johtotehtäviin.

Henkilön älykkyydestä voidaan tehdä arvailuja monenlaisten ominaisuuksien, kuten viestinnässä käytetyn kielen, vartalon symmetrian tai kasvonpiirteiden, perusteella. Kasvoista tehtäviä päätelmiä älykkyydestä on tehty mm. kasvojen korkeuden, silmien välisen etäisyyden, nenän koon, leuan terävyyden kuin myös silmäluomien avoimuuden tai suun kaarevuuden perusteella. On kuitenkin epäselvää, josko näistä ominaisuuksista joku tai mikään muukaan ominaisuus olisi yhteydessä todelliseen mitattuun älykkyyteen. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia ja tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Joissain tutkimuksissa on löydetty yhtenevyys kasvoista päätellyn älykkyyden ja mitatun älykkyyden välillä ja toisissa taas ei minkäänlaista vastaavuutta näiden välillä ole havaittu. Tehdyt tutkimukset eivät ole valaisseet sitä seikkaa, voisiko kasvoista tehdyt tarkat päätelmät johtua vaikkapa kulttuurisesti opituista seikoista. Yhtenä mahdollisuutena voi pitää myös sitä, että älykkyys ja kasvonpiirteiden miellyttävyys olisivat geneettisesti yhteydessä toisiinsa. Tämä voisi johtua vaikkapa sitä, että älykkäillä ihmisillä olisi tapana valita vetävän näköisiä puolisoita itselleen. Näistäkin aiheista tehdyistä tutkimuksista on kuitenkin saatu ristiriitaisia tuloksia. Näin ollen lopullisen ja selkeän yhteenvedon tekeminen on vaikeaa.

Australialaisista, yhdysvaltalaisista ja skotlantilaisista tutkijoista koostunut ryhmä pyrki Intelligence -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan selvittämään, oliko tällaisilla kasvoista tehtävillä päätelmillä vastaavuutta todellisten, älykkyystestillä saatujen tulosten kanssa. He hyödynsivät valmista aineistoa, jossa oli 1660 kasvokuvaa identtisistä kaksosista, jotka oli testattu älykkyystesteillä (Wais-III – tai Multidimensional Aptitude Battery, MAB -testillä). Valokuvien kasvot mitoitettiin kuviin sijoitettavien pisteiden avulla. Näin voitiin tarkistaa, oliko joillain tietyillä kasvonpiirteillä erityisesti merkitystä älykkyyttä arvioitaessa, mikäli kuvia katselevat ihmiset osaisivat päätellä kuvattujen henkilöiden älykkyyden oikein.

Kasvonpiirteitä arvioimassa oli 21 tutkimusapulaista, jotka antoivat kullekin kuvalle arvon yhdestä seitsemään sen mukaan, kuinka älykkäänä he tämän piirteitä pitivät. Muita arvioitavia ominaisuuksia olivat mm. kasvojen miellyttävyys, maskuliinisuus ja luotettavuus. Arviontien jälkeen havaittiin, että tutkimusapulaiset pystyivät päättelemään merkityksellisessä määrin (r = 0.15, p < 0.001) kuvissa olevien henkilöiden mitattua älykkyyttä. Tosin samalla arvioijat arvioivat myös miellyttävämmät kasvot selvästi muita älykkäämmiksi (r = 0.34, p < 0.001). Aiemmat tutkimukset eivät kuitenkaan ole havainneet moista yhteyttä kasvojen miellyttävyyden kanssa. Tämäkään tutkimus ei vahvistanut löytöä, kun arvioitua kasvojen miellyttävyyttä verrattiin mitattuun älykkyyteen (r = 0.01, p < 0,517). Sen sijaan kyse saattoi olla niin sanotusta halo- efektistä, jossa henkilö arvioi positiivisten ominaisuuksien liittyvän toisiinsa, vaikkei niiden välillä olisi todellista yhteyttä.

Valokuviin piirrettyjä pisteitä analysoimalla havaittiin, että arvioitu korkeampi älykkyys oli yhteydessä korkeampaan kasvojen korkeuteen, kauempana sijaitseviin silmiin ja suurempaan nenän kokoon. Älykkyystesteillä mitattu älykkyys sen sijaan oli yhteydessä ainoastaan kasvojen korkeuteen ja silmien etäisyyteen. Näistä kahdesta vain silmien etäisyydellä näytti olevan tilastollisesti merkityksellinen yhtenevyys mitatun älykkyyden kanssa. Aiemmat tutkimukset eivät ole havainneet tätä yhteyttä, mutta niissä otoksen suuruudet ovat olleet alle sadan. Verrattuna tämän tutkimuksen 1660:n näytteeseen, voidaan havaita, että aiemmat tutkimukset ovat olleet otostensa puolesta liian suppeita, jotta ne olisivat voineet havaita merkittävällä varmuudella tällaista yhteyttä.

Syytä siihen, miksi tutkimusapulaiset osasivat päätellä valokuvattujen henkilöiden älykkyyttä, ei tämä tutkimus valaissut. Syy saattaa olla jokapäiväisessä elämässä opituista havainnoista.

Tutkimusryhmän oli vaikea luoda yhtenäistä teoriaa löydöistään ja aiemmista tutkimuksista, jotka oli tehty samasta aineistosta, mutta joista oli saatu toisenlaisia tuloksia. Lisäksi he halusivat muistuttaa, että valokuva-aineistoa ei oltu standardisoitu tällaista tutkimusta varten ja se saattoi aiheuttaa vääristymään tuloksiin. Lopputuloksena ryhmä kuitenkin pystyi toteamaan, että kauempana sijaitsevat silmät ovat yhteydessä korkeampaan älykkyyteen ja että ihmiset perustavat älykkyydestä tekemänsä päätelmät oikein liittyen silmien etäisyyteen ja virheellisesti muutamiin tiettyihin piirteisiin, kuten kasvojen korkeuteen ja nenän kokoon.

Assessing the accuracy of perceptions of intelligence based on heritable facial features.
Anthony J. Lee, Courtney Hibbs, Margaret J. Wright, Nicholas G. Martin, Matthew C. Keller, Brendan P. Zietsch, Intelligence, 64 (2017) 1-821.06.2017 doi: https://doi.org/10.1016/j.intell.2017.06.002

Lahjakkaiden oppilaiden ajatuksia alisuoriutumisesta koulussa

Veera Tynkkysen Jyväskylän yliopistossa tekemä erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma: ”’Harmittaa, kun jälkeenpäin on ymmärtänyt, että itsessä olisi silloin(kin) ollut paljon enemmän potentiaalia.’ – Lahjakkaiden oppilaiden ajatuksia alisuoriutumisesta koulussa” tarkastelee itsensä lahjakkaiksi kokemien ihmisten näkemyksiä alisuoriutumisen syistä ja seurauksista sekä alisuoriutumisen ehkäisemisestä. Taustalla on ajatus siitä, että lahjakkaat oppilaat tarvitsevat tukea siinä missä heikommatkin, koska ilman asianmukaista tukea he saattavat kohdata monenlaisia ongelmia tulevaisuudessaan. Lahjakkaista oppilaista jopa puolet alisuoriutuu koulussa.

Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, jonka avoimiin kysymyksiin vastasi 43 henkilöä. Vastaajista pääosa kertoi omasta kokemuksestaan ja 10 vastaajaa lapsen puolesta. Kysely oli saatavilla Facebookissa Lahjakkaat Lapset -sivuilla, joista julkiselta sivulta kuka tahansa saattoi jakaa tai kommentoida kyselyä omille tuttavilleen. Saatujen vastausten analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysia teoriaohjaavana analyysinä. Vastaajat saivat määritellä itse oman lahjakkuutensa. Matemaattisen lahjakkuuden nimesi yli puolet vastaajista sekä kielellisen ja taiteellisen lahjakkuuden hiukan alle puolet vastaajista. Noin neljäsosa kertoi uuden opettelun olevan ylipäänsä helppoa. Yleisesti vastaajat kuvasivat itseään lahjakkaaksi monella eri osa-alueella.

Kokemukset alisuoriutumisen syistä koulupäivän sisällä voitiin jakaa kolmeen ryhmään: oppituntiin liittyviin tekijöihin, opettajan vaikutukseen ja sosiaaliseen paineeseen. Lähes kaikki vastaajat nimesivät oppituntiin liittyviä tekijöitä, kuten turhautuminen ja pitkästyminen. Oppitunteja pidettiin tylsinä ja etenemistä liian hitaana, sekä osa kyseenalaisti oppisisältöjä saman asian toistamisena ja piti lisätehtäviä toimimattomina. Sosiaalisen paineen mainitsi hieman alle puolet vastaajista alisuoriutumisensa syyksi. Muiden oppilaiden mielipiteet ja asenteet vaikuttivat negatiivisesti suoriutumiseen, mutta myös luokkakavereista erottumisen pelko sekä kiusaaminen tai sen pelko mainittiin. Noin neljäsosa vastaajista mainitsi opettajan lannistavan vaikutuksen syyksi alisuoriutumiseensa. Opettajan ymmärrys ja arvostus tai sen puute mainittiin useassa vastauksessa, lisäksi mainittiin huomioimisen puute ja se ettei heiltä vaadittu mitään.

Koulun ulkopuolella vaikuttavat tekijät voitiin jakaa kahteen ryhmään: vanhempien vaikutukseen ja henkilökohtaisiin syihin. Alle puolet vastaajista kertoi vanhemmilla olleen vaikutusta alisuoriutumiseen. Vanhemmat ovat luottaneet liikaa lahjakkuuteen tai eivät ole huomioineet alisuoriutumista. Muutama vastaaja mainitsi myös vanhempien väheksyneen lahjakkuutta tai että vanhemmat eivät ole ymmärtäneet lahjakkuuden tuomia ongelmia. Henkilökohtaisten syiden osalta noin puolet vastaajista mainitsi kiinnostumisen monista muista asioista koulun jäädessä varjoon harrastusten tai kavereiden kiinnostaessa enemmän. Moni mainitsi myös oman laiskuutensa ja noin neljäsosa yhdisti sen siihen, ettei ole koskaan tarvinnut nähdä vaivaa oppimisen eteen. Hieman alle puolet mainitsi vaikeuden keskittyä tunneilla mm. opetuksen hitauden vuoksi. Myös henkilökohtainen kriisi mainittiin alisuoriutumisen syynä.

Lähes puolet vastaajista mainitsi alisuoriutumisen vaikuttaneen myöhemmässä elämässä ja suurin osa kertoi alisuoriutumisen haitanneen jatko-opiskeluja erityisesti yliopisto-opintojen osalta. Noin puolet kertoi suurimmaksi ongelmaksi sen, että he eivät koskaan oppineet tekemään työtä oppimisen eteen ja siksi opinnot ovat saattaneet viivästyä tai keskeytyä. Alisuoriutumisesta voi siis tulla ikävä tapa tai osa minäkäsitystä, joka vaikuttaa myös muilla elämän alueilla.

Vastaajien toivomat alisuoriutumista estävät tukimenetelmät voitiin jakaa kolmeen ryhmään: opettajan rooliin, opetuksen rooliin ja yleisiin asenteisiin. Opettajan tuki ja kannustus koettiin merkittäviksi ja tärkeänä pidettiin jo lahjakkuuden tunnistamista. Opettajan henkilökohtainen aika, kuunteleminen ja keskusteleminen nousivat esiin sekä kiusaamistapauksiin puuttuminen. Opetuksen osalta suurin osa vastaajista toivoi opintojen henkilökohtaistamista heidän taitotasoonsa nähden, tai siirtoa joko toiselle luokalle myönteisemmän ilmapiirin vuoksi tai ylemmälle luokalle. Lähes jokainen vastaaja toivoi että heidät olisi opetettu oppimaan. Asenteiden uskottiin olevan myös osa alisuoriutumisen ongelmaa. Vastaajat kertoivat negatiivisista asenteista niin yleisellä kuin yksilötasollakin ja toivottiin opettajiltakin enemmän tilaa erilaisille oppijoille.

Suomen Mensa ry on myöntänyt tälle pro gradu -tutkielmalle apurahan vuonna 2016.

Lähde:
Tynkkynen, V. 2017. ”Harmittaa, kun jälkeenpäin on ymmärtänyt, että itsessä olisi silloin(kin) ollut paljon enemmän potentiaalia.” Lahjakkaiden oppilaiden ajatuksia alisuoriutumisesta koulussa. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden laitos. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201712054488