Hoitojen kehittyessä yhä useampi lapsena aivokasvaimen saanut potilas selviytyy. Kristine Stadskleiv Oslon yliopistosta halusi selvittää aivokasvaimen ja sen hoidon vaikutusta potilaaseen pitkällä tähtäimellä. Tutkimuksella oli kaksi tavoitetta: kartoittaa lapsuuden aivokasvaimesta toipuneiden potilaiden kognitiivisen toiminnan tasoa ikäryhmän keskiarvoon verrattuna ja etsiä taustatekijöitä, jotka vaikuttavat tulokseen.

Tutkimuksessa keskityttiin lapsilla esiintyvien medulloblastooman (MB) ja supratentoriaalisten primitiivisten neuroektodermaalikasvainten (CNS/PNET) vaikutuksiin. Tutkimukseen pyydettiin mukaan kaikki Norjassa vuosina 1974-2013 lapsena jomman kumman aivokasvaimen sairastaneet ja siitä selviytyneet ihmiset, ja heistä 50 (79 %) osallistui tutkimukseen. Tutkimukseen osallistumisen hetkellä koehenkilöt olivat 5 – 51 -vuotiaita ja kasvaimen leikkauksesta oli vähintään kolme ja keskimäärin 19 vuotta. Koehenkilöiltä testattiin muun muassa verbaalinen ja ei-verbaalinen kognitio, muisti, keskittymiskyky, älykkyysosamäärä, toiminnanohjaustaidot sekä motoriikkaa. Tuloksia verrattiin oman ikäryhmän keskimääräisiin tuloksiin.

Testien tulosten hajonta oli hyvin suurta: suuri osa suoriutui testistä ikätasoista vastaavasti tai paremmin, mutta osa koehenkilöistä ei pystynyt suorittamaan kaikkia testejä esimerkiksi motoristen ongelmien vuoksi. Esimerkiksi 56 prosentilla osallistujista älykkyysosamäärä oli ikätason mukainen tai korkeampi, mutta 14 %:lla todettiin kehityshäiriö. Potilaan sukupuoli, ikä sairastumisen aikaan, leikkauksesta kulunut aika, mahdolliset jälkisairaudet ja erot lääkinnässä selittivät 46 % älykkyysosamäärän variaatiosta. Monella osallistujalla oli vaikeuksia motorisissa tehtävissä: vain 30 % osallistujista sai keskimääräisen tai sitä paremman tuloksen dominoivan käden koordinaatiota mittaavassa testissä.

Alhaista suoriutumista kaikissa testeissä oli erityisesti potilailla, joilla aivokasvaimen jälkeen oli diagnosoitu sekä sisäeritysjärjestelmän vajaatoiminta että epilepsia tai hydrokefalia. Jo aiemmin on tiedetty, että aivojen alhainen prosessointikyky voi vähentää kognitiivista osaamista, sillä se hidastaa uusien taitojen oppimista ja ero muihin samanikäisiin kasvaa vähitellen. Prosessointikyvyn lasku havaittiin myös tässä tutkimuksessa usean eri testin kohdalla. Sen lisäksi havaittiin, että monilla aivokasvaimen sairastaneilla muistin toiminta oli heikentynyt ja se voikin olla toinen osatekijä kognitiivisten taitojen hitaamman oppimisen takana.

Tutkimus vahvisti aikaisemmat tulokset, että lapsuudessa aivokasvaimen sairastaneilla on ryhmätasolla keskimääräistä alhaisempi älykkyysosamäärä ja kognitiivinen osaaminen. Tulos ei kuitenkaan ole suoraviivainen yksilötasolla, sillä vaikeasti vammautuneet laskevat keskiarvoa ja suurin osa vastaajista sai ikätasoaan vastaavat tulokset. Tutkimus korostaa kuitenkin aivokasvaimen sairastaneiden lasten pitkäaikaisseurannan tärkeyttä. Erityisesti aivojen prosessointikyky tai muistin toiminta voivat heikentyä aivokasvaimen seurauksena ja niiden seuranta varmistaa sen, että mahdollisiin oppimisvaikeuksiin voidaan puuttua ajoissa ja antaa ylimääräistä tukea.


Nordic Mensa Fund palkitsi Kristine Stadskleivin ”Article of the Year” palkinnolla vuonna. 2020.

Kristine Stadskleiv, Einar Stensvold, Kjersti Stokka, Anne Grete Bechensteen & Petter Brandal (2020) Neuropsychological functioning in survivors of childhood medulloblastoma/CNS-PNET: The role of secondary medical complications, The Clinical Neuropsychologist, DOI: 10.1080/13854046.2020.1794045

Kognitiotieteilijä Otto Lappi Helsingin yliopistosta piti luennon Suomen Mensa ry:n Helsingin paikallisosaston verkkotapahtumassa torstaina 8.4.2021. Videotallenne luennosta on katsottavissa alla aiheesta kertovan johdannon jälkeen.

Mitä älykkyys on, ja mitä se ei ole? Onko älykkyys ollenkaan tärkeä tai mielenkiintoinen kognitiivinen ominaisuus?

Omassa tutkimustyössäni olen kiinnostunut ihmisälyn kyvystä sopeutua moniin eri ympäristöihin, erityisesti siitä miten ihmisen kognition joustavuus ja tehokkuus tulee ilmi arkielämän askareissa. Monien aivan jokapäiväisten tehtävien, joiden emme yleensä oleta vaativan erityistä ”älykkyyttä” – kuten kaupassa käynti, lumenluonti tai vaikkapa autolla ajaminen – taustalle kätkeytyy monimutkaisia ja hienovaraisia kognitiivisia ja hermostollisia mekanismeja. Tehtävien helppous normaalilla ihmiskognitiolla varustetuille aivoille tekee niistä helposti näennäisen yksinkertaisia – mutta niiden vaatima ihmisen ihmisälyn hämmästyttävä joustavuus tulee hyvin ilmi siinä miten äärimmäisen haastaviksi ne ovat on osoittautuneet robotiikassa ja tekoälyssä… jotka ovat vielä hyvin kaukana ihmisälystä tällaisissa avoimissa tehtäväympäristöissä.

Toisaalta olen kiinnostunut siitä, miten huippusuorituksissa jonkin taidon oppiminen ja kehittyminen hioutuu ihmisaivojen fysiologisille ja kognitiivisille äärirajoille: siitä miten eksperttiys jollakin tiedon ja taidon osa-alueella kehittyy. Miten kilpa-autoilijan aivot ja kognitio eroavat tavallisen sunnuntai-autoilijan kognitiosta omassa tehtäväympäristössään?

Mutta miten nämä prosessit sitten suhteutuvat älykkyystestien mittaamiin prosesseihin? Ovatko älykkäimmät myös lahjakkaimpia, ja tuleeko heistä todennäköisesti myös taitavampia siinä mitä ryhtyvät tekemään? Testiälykkyyttä kutsutaan usein ”yleiseksi kognitiiviseksi suorituskyvyksi”, mutta onko oikeastaan tärkeää ymmärtää (testi)älykkyyttä ihmisen kognitiivisen ja hermostollisen suorituskyvyn ja sen kehittymisen ymmärtämiseksi?

Älykkyys on sana joka nostaa esiin monia tulkintoja, näkemyksiä ja mielipiteitä. Se liitetään arkiajattelussa vahvasti lahjakkuuteen ja osaamiseen. Arkikäsitteenä tällainen älykkyyden ”määritelmä” on kuitenkin liian laaja ja sumearajainen; tieteessä käytettyjen termien merkitys pitää rajata (siis määritellä) tarkasti ja rajatummin. Näin muodostuu erilaisia ”älykkyyden” tai ”älyn” käsitteitä, joiden sovellusalat ja käyttötavat voivat erota toisistaan.

Esitelmässäni pohdin kriittisesti mm. seuraavia kysymyksiä: Mistä älykkyystestitulokset tarkalleen ottaen kertovat? Miten se älykkyyden muoto jota älykkyystestit mittaavat liittyy niihin prosesseihin jotka (eksperteillä) kehittävät meille jokaiselle suotua inhimillistä älyä tiettyyn suuntaan? Ja miksi eksperttiys tästä syystä on aivan erilainen ilmiö kuin älykkyys?

Otto Lappi, FT Dos.

Otto Lappi on kognitiotieteen dosentti ja työskentelee akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa. Hän ei ole Mensan jäsen eikä tiedä omaa älykkyysosamääräänsä (eikä oikeastaan tiedä mitä sillä tiedolla tekisi).

Jos ylläolevat teemat kiinostavat, niitä käsitellään syvemmin Oton kurssilla Arkielämän ja Eksperttiyden kognitiviinen perusta, joka sisältyy Avoimen yliopiston kesäopetustarjontaan 2021: https://tinyurl.com/LDA-C309-2021

Älykkyyden suhdetta hedelmällisyyteen on tutkittu paljon. 1900-luvun alun tilastotieteen pioneerien huoli oli, että vähemmän älykkäät lisääntyisivät nopeammin, jolloin väestön geneettiset valmiudet heikkenisivät. Sillä olisi perimää rappeuttava vaikutus väestöön.

Aiemmat tutkimukset älykkyydestä ja hedelmällisyydestä ovat käyttäneet pääosin yhdysvaltalaisia aineistoja. Niiden mukaan 1900-luvun puolivälissä tapahtui muutos. 1900-luvun alkupuolella ei havaittu selvää yhteyttä älykkyyden ja hedelmällisyyden välillä. 1900-luvun jälkipuoliskolla kognitiivisten kykyjen ja hedelmällisyyden korrelaatio on ollut lievästi negatiivinen useimmissa tutkimuksissa, mutta ei kaikissa. Älykkäät ovat saaneet hieman vähemmän jälkeläisiä kuin vähemmän älykkäät. Negatiivinen korrelaatio on vahvempi naisilla kuin miehillä. Lisäksi tiedetään, että vähiten älykkäät miehet ovat toisaalta useammin lapsettomia ja toisaalta heillä on enemmän suurperheitä.

Esiteolliselta ajalta ei ole älykkyysaineistoja, mutta tuolloin korkea yhteiskunnallinen asema on johtanut korkeampaan hedelmällisyyteen. Lisäksi kognitiivisten kykyjen ja yhteiskunnallisen aseman välillä on yhteys, joten oletettavasti esiteollisella ajalla älykkäämmät saivat enemmän lapsia.

Martin Kolkin ja Kieron Barclayn tutkimuksessa ”Cognitive ability and fertility among Swedish men born 1951–1967: evidence from military conscription registers” (2019)
tarkasteltiin kaikkia Ruotsissa vuosina 1951-1967 syntyneitä miehiä, jolloin aineisto oli aiempaa kattavampi. Aiemmat tutkimukset ovat yleensä olleet kyselytutkimuksia tai koululuokan seurantatutkimuksia. Tämä on ongelmallista siksi, että tutkimuksista jäivät pois ne, jotka eivät vastaa kyselyihin tai eivät ole kouluopetuksessa. Kolkin ja Barclayn tutkimus ottaa mukaan myös yhteiskunnan marginaalit.

Tutkimuksessa älykkyyttä mitattiin armeijan kykytestillä, jonka teki 97 % ikäluokasta kutsunnoissa. Testi mittasi monipuolisesti loogista päättelyä, kielellisiä ja teknisiä taitoja sekä avaruudellista hahmottamista. Tulokset normalisoitiin kellokäyrälle niin, että kaikissa ikäluokissa keskiarvo oli 100 ja keskihajonta 15 ja aineisto jaettiin yhdeksään ryhmään.

Tutkimuksessa havaittiin, että älykkäillä oli enemmän lapsia. Vaikutus oli suurin vähiten älykkäissä. Heissä oli kaikkein eniten miehiä, jotka eivät saaneet yhtään lasta. Toisaalta heissä oli myös kaikkein eniten suurperheitä, mutta suurperheitä oli kaiken kaikkiaan niin vähän, ettei se muuttanut kokonaiskuvaa. Suurempi määrä jälkeläisiä hankittiin yleensä saman kumppanin kanssa, eikä niin, että suuremmalla älykkyydellä olisi vietelty eliniän aikana useampi kumppani.

Lisäksi huomattiin, että älykkäät lisääntyvät vanhemmalla iällä. Aineistossa nuorimmatkin miehet olivat tutkimushetkellä täyttäneet 50 vuotta. Tutkimuksissa, joissa mitataan kokonaishedelmällisyyttä nuoremmalla iällä, saadaan vääristyneitä tuloksia kognitiivisten kykyjen suhteesta hedelmällisyyteen.

Tutkimuksessa vertailtiin myös älykkyyserojen vaikutusta hedelmällisyyteen veljesten kesken. Tällöin sellaiset ympäristötekijät kuten kasvatus, koulutus ja ravitsemus eivät vaikuta tuloksiin. Kognitiivinen kyvykkyys lisäsi hedelmällisyyttä sisarusparven sisällä vielä enemmän. Kun tuloksista poistetiin koulutustason, syntymäjärjestyksen, syntymävuoden ja perhekoon vaikutus sekä vertailtiin veljeksiä, kognitiivisilta kyvyiltään matalimmalla ryhmällä oli keskimäärin 0,56 lasta vähemmän ja korkeimmalla ryhmällä oli 0,09 lasta enemmän kuin älykkyysjakauman keskellä.

Tutkimuksessa vertailtiin vain miehiä, joten se kattaa vain toisen puolen lisääntymisestä. Tutkimus paljasti kuitenkin, että älykkyys korreloi hedelmällisyyden kanssa ja osoittaa, että keskimääräinen tai korkea älykkyys on positiivinen tekijä seksuaalisessa valinnassa.

Nordic Mensa Fund palkitsi Markin Kolkin ”Article of the Year” palkinnolla vuonna 2020.

Tiivistelmän on kirjoittanut SH pohjautuen artikkeliin: Cognitive ability and fertility among Swedish men born 1951–1967: Evidence from military conscription registers Biological Sciences. Martin Kolk and Kieron Barclay. Proceedings of the Royal Society B (2019). Doi: 10.1098/rspb.2019.0359