Matti Grönlundin Helsingin yliopistossa tekemä kasvatustieteen pro gradu -tutkielma tarkastelee käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden näkemyksiä lahjakkuudesta, lahjakkaista oppilaista ja lahjakkaiden oppilaiden opetuksen eriyttämisen menetelmistä. Tutkimuksen taustalla on perusteena myös Perusopetuslain vaatimus opetuksen järjestämisestä oppilaan edellytysten mukaan siten, että se edistää oppilaan kehitystä. Lahjakkaiden oppilaiden opetuksen eriyttämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, joka lähetettiin pro gradu -ryhmien ohjaajille opiskelijoille välitettäväksi sekä jaettiin Helsingin yliopiston opiskelijoille luokanopettajien, aineenopettajien ja lastentarhanopettajien Facebook-ryhmissä. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista naisia oli 17 ja miehiä 7, vastaajia oli kaikista ikäryhmistä. Kyselylomakkeen vastauksia analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Kyselyn ensimmäinen osa koski lahjakkuutta, toinen osa eriyttämistä ja kolmas lahjakkaiden opetusta.

Ensimmäisenä kartoitettiin vastaajien ajatuksia lahjakkuudesta, siitä miten lahjakkuus ymmärretään ja määritellään. Lahjakkuus ymmärrettiin hyvin laajasti ja rinnastettiin usein älykkyyden kanssa. Lähes kaikki vastaajat määrittelivät lahjakkuuden piirteeksi tai ominaisuudeksi, joka tekee ihmisestä erityisen, esimerkiksi jokin kyky tai osaaminen. Myös hyvät edellytykset osata tai oppia jotakin määriteltiin lahjakkuudeksi. Lahjakkuutta ei kuitenkaan pidetty täysin synnynnäisenä tai periytyvänä. Useissa määritelmissä tuli esiin, että lahjakkuutta verrataan johonkin tasoon kuten ikäryhmään ja on siten sidoksissa myös yhteiskunnan arvoihin. Synnynnäisten ominaisuuksien ja kasvuympäristön vaikutuksen lisäksi koettiin tarvittavan sisäistä motivaatiota ja harjoittelua.

Tutkimuksen taustalla oli ajatus siitä, että lahjakkaan oppilaan tunnistaminen on hankalaa. Vastaajat toivat esiin, että lahjakkaan oppilaan tunnistaminen riippuu siitä miten opettaja ymmärtää ja määrittää lahjakkuuden. Vastauksissa tuotiin esiin myös se, että lahjakkuus ei aina ilmene kouluympäristössä, jossa akateeminen osaaminen painottuu ja vähemmälle jäävät luovuus, sosiaaliset taidot ja leikkiminen. Vastaajat pitivät lahjakasta oppilasta helppona ja vähän huomiota vaativana, koska hän on yritteliäs, suoriutuu tehtävistä hyvin ja osaa paljon. Lahjakkuus on tunnistettavissa joissain oppiaineissa helpommin kuin toisissa, mutta myös oppiaineiden ulkopuolisissa asioissa kuten puhumisessa tai esiintymisessä. Lahjakkaan oppilaan määritteleminen on vaikeaa, koska älykäs oppilas, joka suoriutuu hyvin koulussa voi yhtälailla olla älyllisesti lahjakas tai hänellä ei ole erityistä lahjakkuutta ollenkaan. Opettajan on kuitenkin pyrittävä näkemään lahjakkuus ja tukemaan sitä.

Eriyttämisestä vastaajat olivat yksimielisiä siitä, että eriyttävä opetus lähtee oppilaan omasta taito- ja kehitystasosta. Peruskoulussa eriyttävän opetuksen tulisi huomioida sekä heikot että lahjakkaat oppilaat ja jokaisella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet oppia vaikka kaikkien ei tarvitse oppia kaikkea mitä on tarjolla. Vastaajat kokivat, että toiminnan ja tekemisen laatua ei saisi korvata määrää lisäämällä vaan pitäisi tähdätä opiskelumotivaation ylläpitämiseen. Keskeisintä on ajattelutaitojen kehittyminen.

Lahjakkaiden oppilaiden eriyttäviksi opetusmenetelmiksi nousivat ongelmanratkaisutehtävät, eriyttävät tuntitehtävät, lisätehtävät, oppimisen syventäminen, apuopettajana toimiminen ja projektityöt. Teoriasta poiketen vastaajat eivät kannattaneet juurikaan opetuksen nopeuttamista tai ryhmittelyä. Vastaajat kannattivat kuitenkin omaan tahtiin etenemistä ja vuosiluokkiin sitomatonta opetusta, jotka ovat kuitenkin hyvin lähellä opetuksen nopeuttamisen käsitettä. Vastaajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että lahjakkaiden opetus tulisi järjestää yhteisen lähikoulu- ja inkluusioperiaatteen mukaisesti eikä siirtää tavallisen luokan ulkopuolelle.

Grönlundin mukaan lahjakkuuden määrittäminen ja tunnistaminen ei aina ole tarpeellista, koska tärkeintä on keskittyä siihen miten maksimoidaan yksilöstä lähtevä potentiaali. Tasa-arvoisen ja yhtäläisen peruskoulun ei tarvitse tarkoittaa tasapäistävyyttä.

Suomen Mensa ry on myöntänyt tälle pro gradu -tutkielmalle apurahan vuonna 2016.

Lähde:
Grönlund, M. I. 2017. ”Tuntuu hankalalta puhua siitä, että joku on lahjakas.” Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden näkemyksiä lahjakkuudesta. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201701231090