Älykkyys tai kognitiivinen kyvykkyys on ainakin suomalaisessa soveltuvuusarvioinnissa usein mukana yhtenä mittarina, kun arvioidaan henkilöiden sopivuutta tiettyihin tehtäviin. Yksittäisenä mittarina älykkyysosamäärä on paras mittaamaan henkilöiden suoriutumista työssä, arvioitiin sitä sitten henkilön itsensä, hänen tuloksensa, esimiehensä tai työtovereidensa näkökulmasta. Soveltuvuusarviointiin kuuluu kuitenkin useita eri osa-alueita, jotka yhdessä muodostavat yksittäistä testiä tai mittaria paremman kokonaisuuden ennustettaessa henkilön suoriutumista työssä. Erityisen hyvin ÄO ennustaa yksilöiden suoriutumista koulutusohjelmissa.

Deniz ym. (2013) ovat tehneet yhteenvetoa kognitiivisen kyvykkyyden eli arkikielellä älykkyyden (kognitiiviseen kyvykkyyteen voi tosin kuulua muitakin osa-alueita, kuten kieli, muisti jne.) yhteydestä työssä menestymiseen ja työkäyttäytymisen eri osa-alueisiin. He kävivät läpi tutkimuksia, joissa älykkyyttä oli arvioitu perinteisillä yleisen loogisen päättelyn testeillä, kuten esimerkiksi Ravenin matriisitestillä.

Deniz ym. summaavat esimerkiksi tutkimuksia, joissa on etsitty yhteyttä älykkyyden ja kontraproduktiivisen työkäyttäytymisen välillä (counterproductive work behavior). Kontraproduktiivisella työkäyttäytymisellä tarkoitetaan toimintaa työssä, jolla tahallaan aiheutetaan vahinkoa organisaatiolle, kuten liika huolimattomuus, huono käyttäytyminen työtovereita tai asiakkaita kohtaan, tiedon väärinkäyttö ja varastaminen. Tutkimuksissa onkin löydetty kohtalainen negatiivinen yhteys älykkyyden ja kontraproduktiivisen työkäyttäytymisen välillä. Tämän johdosta tutkijat otaksuvat, että korkeampi älykkyys johtaa yksilöt pohtimaan tekojensa seurauksia useammasta näkökulmasta ja näin pidättäytyvät vahingollisesta käyttäytymisestä.

Artikkelissa paneudutaan myös tutkimuksiin, joissa on tutkittu onko älykkyydellä ja johtamiskyvyllä yhteys. Tutkimusten mukaan johtamisen tehokkuuden objektiivisilla mittareilla onkin yhteys johtajien älykkyyteen. Toisaalta yhteys on heikompi, mutta olemassa oleva, kun johtamisen tehokkuutta on arvioitu yksilö- ja ryhmätasolla. Deniz kumppaneineen toteaa, että johtajana menestyminen on mutkikkaampi asia kuin pelkällä älykkyystestillä voi arvioida, mutta älykkyydelläkin on oma osuutensa hyvässä johtajuudessa.

Tutkijoita on kiinnostanut myös älykkyyden ja luovuuden suhde. Eri tutkimuksissa on tullut esiin, että yleinen älykkyys on yksi parhaista luovan toiminnan ennustajista. Ei-kognitiivisia eroja arvioivat mittarit, kuten persoonallisuus, ennustavat sitä, onko yksilöllä taipumus toimia uudella ja erilaisella tavalla työtehtävissä, mutta älykkyys määrittelee yksilön kapasiteetin luoda uusia, uniikkeja ja erityisesti käyttökelpoisia ideoita ja ratkaisuja.

Ovatko älykkäät ihmiset sitten tyytyväisempiä työssään? Muissa metatutkimuksissa on löydetty kohtalainen positiivinen yhteys älykkyyden ja yleisen psykologisen hyvinvoinnin välillä. Laajasti katsottuna on myös löydetty yhteys älykkyyden ja työtyytyväisyyden välillä. Tämä johtunee siitä, että älykkäämmät yksilöt toimivat yleensä monimutkaisemmissa ja haastavammissa tehtävissä, ja tällaisissa tehtävissä toimivien työtyytyväisyys on yleisesti korkeampi.

Älykkyys johtaa myös useammin työssä menestymiseen mitattuna ulkoisilla mittareilla. Älykkäämpien yksilöiden palkkataso on hieman korkeampi kuin vähemmän älykkäiden. Tämä voi johtua kahdesta tekijästä. Ensinnäkin, älykkäämmät henkilöt hakeutuvat useammin monimutkaisempiin ja haastavampiin tehtäviin, joissa on korkeampi palkkataso. Toisekseen, he myös usein menestyvät tehtävissä paremmin kuin kollegansa ja tienaavat näin enemmän rahaa.

Meta-analyysin perusteella tutkijat vetävät johtopäätöksen, että soveltuvuusarviointeja tehtäessä kyvykkyyttä on paras arvioida testeillä, jotka mittaavat yleistä loogista älykkyyttä. Tiettyjä älykkyyden osa-alueita (kuten esimerkiksi numeerista tai kielellistä päättelyä) arvioivat testit eivät ennusta työssä suoriutumista yhtä hyvin. Kykytestit on kuitenkin otettava soveltuvuusarviointiin mukaan vain yhtenä mittarina, jotta yksilön työkäyttäytymisestä voidaan saada kokonaisvaltainen kuva.

Deniz S. O., Dilchert, S. & Viswesvaran, C. (2013): Cognitive Abilities. The Offord Handbook of Personnel Assessment and Selection. toim. Schmitt, N.

Älykkyys on kiistatta yhteydessä synnyinlahjana saatuihin geeneihin, mutta myös ympäristöön ja yksilön omaan aivojen käyttöön. Itse asiassa jokainen meistä voi lisätä älykkyyttään harjoittamalla työmuistiaan. Työmuisti on se muistin osa, jossa ovat aktiivisena sen hetkisen tarkkaavaisuuden kohteena olevat asiat. Kun esimerkiksi opettelit ajamaan autoa, työmuistisi kuormittui kovasti kun mietit samaan aikaan jarrua, kaasua, vaihteita, rattia ja muuta liikennettä. Työmuistisi tehtyä kovasti töitä auton toimintojen käyttö lopulta automatisoitui ja voit nyt suunnata tarkkaavaisuutesi liikenteeseen.

Jaeggi ym. (2010) ovat tutkineet, miten työmuistin harjoittaminen vaikuttaa älykkyyteen, tarkemmin sanottuna joustavaan älykkyyteen (fluid ingelligence). Joustava älykkyys tarkoittaa sitä päättelykykyä, jota mitataan älykkyystesteillä. Toinen älykkyyden muoto on kristallisoitunut älykkyys, joka tarkoittaa elämän aikana kerättyä osaamista ja tietoa.

Jaeggin ym. tutkimuksen mukaan näyttää vahvasti siltä, että älykkyystestien ratkaiseminen ja työmuistin käyttö liittyvät samoihin aivojen toimintoihin ja siten myös samojen aivoalueiden toimintaan. Työmuistihan on keskeinen tekijä miltei missä tahansa oppimisessa. Kyseisessä tutkimuksessa verrattiin, vaikuttiko työmuistin harjoittaminen tehtävien avulla kahden kuukauden ajan koehenkilöiden suoriutumiseen. Älykkyystestiä käytettiin ennen ja jälkeen harjoittelutehtäviä. Tehtävät eivät olleet samanlaisia tehtäviä, joilla päättelykykyä eli älykkyyttä mitattiin. Tutkimuksessa oli mukana myös kontrolliryhmä, joka teki samat älykkyyden mittaukset, mutta ei työmuistin harjoitustehtäviä. Tutkimuksessa huomattiin työmuistin harjoittamisen todella nostavan koehenkilöiden kykyä suoriutua älykkyystestissä.

Harjoitustehtävät ja älykkyystestit erosivat toisistaan selvästi, joten tulokset eivät johdu yksinkertaisesta samojen tehtävien harjoittelusta. Tutkijat päättelivät, että työmuistin kuormittaminen ja harjoittaminen liittyy samoihin aivoalueisiin, joita käytetään älykkyystestejä ratkottaessa, mutta eivät täysin samoihin aivojen toimintoihin. Pikemminkin niiden välillä on jonkinlainen siirtovaikutus ja toiminnot limittyvät toisiinsa aivoissa. Aivotoimintaa siis todellakin voi harjoittaa ja työmuistia kehittää, mikä helpottaa uuden oppimista.

Jaeggi, S.M.; Studer-Luethi, B.; Buschkuehl, M.; Su, Y-F-; Jonides, J & Perrig, W. J. (2010) The relationship between n-back performance and matrix reasoning – Implications for training and transfer. Intelligence, 38,  625-635.

American Psychologist- lehdessä julkaistu Nisbettin ym. artikkeli Intelligence – New Findings and Theoretical Developments (2012) kerää yhteen älykkyydestä tehtyjä viimeaikaisia kansainvälisiä tutkimuksia sekä teorioita. Artikkelissa paneudutaan muun muassa älykkyyden perinnöllisyyteen ja toisaalta ympäristön vaikutukseen, älykkyyden eri lajeihin sekä siihen, miten stressi vaikuttaa älykkyyteen.

Artikkelissa todetaan, että sekä perinnöllisyydellä että ympäristöllä on vaikutusta älykkyyteen. Esimerkiksi perheissä, joissa koulutustaso sekä varallisuus ovat alhaisempia, lapset pärjäävät kehnommin älyllisiä taitoja arvioivissa tehtävissä verrattuna sosiaalisesti ja taloudellisesti korkeamman tasoisten perheiden lapsiin.  Kuitenkin adoptiotutkimuksissa on todettu, että nämä lapset voivat eri olosuhteissa kehittyessään pärjätä yhtä hyvin älyä mittaavissa tehtävissä kuin muutkin. Artikkelin kirjoittajat esittävät oletuksen, että osa lapsista ei pääse kehittämään perinnöllistä lahjakkuuttaan yhtä paljon kuin toiset johtuen ympäristöstä.

Nisbett ym. ovat keränneet yhteen myös  tutkimuksia lasten kasvatusympäristön vaikutuksesta lasten älykkyyden kehittymiselle. Yksi lasten älykkyyden kehittymiseen vaikuttava tekijä saattaa löytyä siitä, miten paljon ja millä tavalla lapsille puhutaan. Korkeammin koulutettujen vanhempien lapset omaksuvat vanhemmiltaan laajemman sanavaraston ja heitä rohkaistaan sanallisesti enemmän kuin nuhdellaan.  Myös lämmin ja ymmärtävä kasvatustapa edesauttaa lasten älyllistä kehitystä enemmän kuin rankaiseva.

On hyvä muistaa, että vielä ei ole voitu perusteellisesti selvittää, miten paljon vaikutusta näihin tuloksiin on ympäristöllä ja miten paljon geeneillä, joita tietyllä tavalla kasvatuksessa toimivat vanhemmat välittävät lapsilleen. On myös mahdollista, että synnynnäisesti älykkäät lapset ohjaavat omilla toimillaan vanhempiaan luomaan heille virikkeellisen ympäristön esimerkiksi lukemalla ja puhumalla lapsille paljon. Tutkimusten mukaan kuitenkin osa lasten menestyksestä älykkyyttä mittaavissa tehtävissä liittyy kasvatukseen, ei vain perittyihin geeneihin.

Nisbettin ym. artikkelissa on referoitu myös mielenkiintoisia tutkimuksia liittyen koulutuksen keinoihin lasten kykyjen nostamiseksi. Kouluissa ja päiväkodeissa on toteutettu erilaisia interventioita, joilla pyritään vähentämään mahdollisesti eri taustoista saapuvien lasten epätasa-arvoisuutta ja luomaan kaikille mahdollisuus jatkaa koulutusuraansa. Nämä interventiota voivat olla esimerkiksi opiskelutaitojen opettamista tai kokeneempien ja koulutetumpien opettajien käyttämistä. Interventiot ovat vaikuttaneet muun muassa siten, että niihin osallistuneet lapset ovat niiden jälkeen kerranneet vähemmän luokkia ja saaneet vähemmän erityisopetusta. Lisäksi he ovat jatkaneet kouluttautumistaan pidemmälle ja myöhemmin elämässään saavuttaneet korkeamman ansiotason kuin vertailuryhmät. Ei ole kuitenkaan todettu, että kyseiset interventiot vaikuttaisivat suoraan älykkyyteen. Niiden vaikutustavat näyttävät olevan parantunut tarkkaavaisuus, itse-kontrolli ja pitkäjänteisyys.

On hyvä muistaa, että kyseisen artikkelin tutkimukset on tehty monissa eri maissa ja niiden sovellettavuus Suomen oloihin ei välttämättä ole suora, sillä Suomessa on verrattaen korkea tasa-arvoisuus sekä hyvät koulutusmahdollisuudet.

Lähde: Nisbett, R. E.; Aronson, J.; Blair, C.; Dickens, W.; Flynn, J.; Halpern, D. F. & Turkheimer, E. (2012). Intelligence. New Findings and Theoretical Developments. American Psychologist vol. 67, No. 2, 130-159